Veto Wrapped

Veto-tutkinto on ollut aktiivisessa toiminnassa kolmen lukukauden ajan.
Näiden kolmen lukukauden aikana tarvittavia projektiopintoja on suoritettu jo huikea määrä, kun asiaa tarkastelee numeroina. Uusia projekteja syntyy jatkuvasti opiskelijoiden omista ideoista, ulkopuolisilta projektien tilaajilta sekä kouluympäristöstä esille nousevista tarpeista. Tässä hieman upeita lukuja saavutuksistamme.

Viimeisimmän projektien päättämispäivän myötä, tutkintomme opiskelijat ovat ottaneet osaa jo jopa 32:een erilaiseen projektiin. Osa niistä on määräajassa suoritettuja ja tarkasti rajattuja, kun taas noin kolmasosa projekteista jatkuu lukukausirajojen yli. Pidempiaikaisista projekteista löytyy useita hyötyjä. Esimerkiksi ne mahdollistavat opiskelijoiden pitkäjänteisen ja tavoitteellisen oppimisen, sekä antavat mahdollisuuden kerryttää osaamista myös loma-aikoina.
Projektien lisäksi suoritamme erilaisia ryhmätehtäviä, joista yksi on datankeräysryhmämme. Kerrytämme tietoa veto-opiskelijoiden saavutuksista ja tekemisestä, muokkaamme dataa esitettävään muotoon ja tuomme tiedon esille kaikkien nähtäville. Tämän toiminnan tarkoituksena on inspiroida ja innostaa opiskelijoita visuaalisen hahmottamisen keinoin. Kun tehty työmäärä nähdään esityksen kautta, voi olla helpompaa hahmottaa miten valtavasti voidaan saada aikaan, kun toimitaan yhdessä. Tutkinnon vapaamuotoisemmasta toteutuksesta huolimatta, paljon hyötyä voi olla löydettävissä laadukkaan tietojohtamisen kautta.
Datankeräystoiminta on aloitettu kevätlukukaudella 2024 ja tulee jatkumaan aktiivisempana ja suurempana tulevina lukukausina. Odotamme innolla, että saamme esitellä opiskelijoiden saavutuksia jatkossakin. Näiden suurien ja hienojen lukujen myötä dataseurantatiimimme toivottaa hyvää kesää, ja antoista levon aikaa heille jotka sitä ennättävät harjoittaa! <3