Sober Club
Sober Clubin monialaiseen projektitiimiin ja kerhon hallitukseen kuuluvat Minttu Karvonen, Emmi Grönroos, Elli-Noora Liukkonen, Lotta Suolaniemi, Kati Sassi, Aliisa Vikman, Daniel Averine, Karoliina Jefremoff, Suvi Kauppinen, Maria Niemelä ja Saaga Mylläri.
Sober Clubin idea syntyi syksyllä 2023 kun hallituksen nykyinen puheenjohtaja Minttu kyllästyi siihen, että oletus opiskelijabileistä on kova känni ja alkoholittomat tapahtumat myydään silmän räpäyksessä loppuun. Kysyntää on selvästi enemmän kuin tarjontaa. Ratkaisuna tähän luotiin Sober Club, joka järjestää päihteettömiä tapahtumia Tampereen opiskelijoille.
Projektiin lähti ensin muutama Veto-opiskelija. Puskaradion sekä somen ansiosta mukaan saatiin myös restonomeja, yksi sosionomi ja kaksi insinööriä. Tällä kokoonpanolla projektia vietiin eteenpäin ja ideoinnista alkoi muodostua konkreettisia asioita ja tavoitteita. Suunnittelimme yhdessä kerhon ulkonäön sekä fiiliksen, jota haluamme sillä välittää.
Tällä hetkellä kerho on siinä vaiheessa, että 11 henkinen hallitus on kassassa ja odotamme yhä, että Tamko hyväksyy meidät alayhdistyksekseen. Tämän jälkeen toiminta painottuu sponsorihankintaan, jonka avulla voimme alkaa suunnittelemaan syksyn tapahtumia.
Sober Clubin historian ensimmäinen tapahtuma järjestetään Kamulan kanssa yhteistyössä 29.5.2024! Sober Clubin ja Kamulan yhteinen peli-ilta on maksuton ja kaikille korkeakouluopiskelijoille avoin tapahtuma.
Sober Clubin toiminnasta on tarkoitus tehdä jatkuvaa ja sen hallitus valitaan jatkossa uudelleen aina vuodeksi kerralla.