Kamula workshop-projekti

12/02/2024

Projektissa on ollut syksystä 2023 mukana Kati Sassi, Ida Hellström, Taavi Saarva, Heta Montonen, Rasmus Koski ja Elli-Noora Liukkonen. Vuoden 2024 alusta mukaan tuli Jessica Marjomäki, Lumina Leppänen sekä Viktor Vesalainen.

Aloitimme syksyllä 2023 yhteisen projektin Kamulan kanssa. Kamula on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa pidetään työpajoja, kokeillaan uusia harrastuksia ja käydään tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa mielen hyvinvointia sekä ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Kohderyhmänä ovat Tampereen alueen opiskelijat. Kamula toimii Veikkauksen rahoittamana.

Projektissa teimme Kamulalle työpajoja, joiden avulla pyrimme saamaan mielekästä toimintaa mahdollisimman laajalle opiskelijakannalle. Työpajojen tavoite oli lisätä opiskelijoiden hyvinvointia toiminnan kautta.

Projektiin oli helppo osallistua matalalla kynnyksellä ja se toimi hyvänä ensimmäisenä projektina uusille VETO:laisille. Tähän mennessä toteutuneet työpajat ovat keränneet hyvin porukkaa Kamulaan. Onnistuimme hyvin myös kommunikaatiossa, sekä palavereiden sopimisessa.

Myöhemmin projektiin liittyi myös jo aiemmin aloittaneita VETO:laisia sekä restonomiopiskelijoita, mikä lisäsi moniammatillista työskentelyä ja antoi uutta näkökulmaa projektiin.

Haasteena on ollut kommunikaation selkeys, esimerkiksi viestiminen siitä,  järjestetäänkö palaveri etänä vai paikan päällä, niin projektitiimiläisten kuin päällikönkin puolelta. Pääsimme yli haasteesta ymmärtäväisellä asenteella. 

Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started